Hiki on luonnon glitteriä – suola ja elektrolyytit

Posted In: mju-factor | Ruokinnasta

Ollessani eräällä ruokintaluennolla, luennoitsija heitti knoppitietona, että hevonen on suurin hikoilija. Mahdollisesti näin, sillä onhan hevosella ihopinta-alaa runsaasti. On todettu, että voimakkaassa rasituksessa hevonen voi hikoilla yli 100g suolaa per tunti – ja jos karkea suola painaa n. 115g / dl, se merkitsee lähes desin verran hien mukana poistunutta suolaa per tunti! Se on paljon se – ja jos mukaan lasketaan pelkästään ulosteiden mukana poistunut suola, 20-25g /päivä, ymmärrämme että suolan saatavuus / maittavuus ruokinnassa on mietittävä tarkasti, jotta liikutusta vastaava tarve tulee katettua.

Hevosen hiki on ihmisen hikeä huomattavasti elektrolyytti-pitoisempaa ja näin ollen hikoillessaan hevonen menettää huomattavasti ihmistä enemmän elektrolyyttejä eli suoloja sekä kivennäisaineita; natrium, kloridi, magnesium, kalsium, kalium. Hevosen hiki on myös veriplasmaa väkevämpää kun ihmisellä se on laimeampaa.

Suola kuuluu hevosen päivittäiseen ruokavalioon, sillä se vastaa elektrolyyttitasapainosta. Suolan määrä taas riippuu liikutuksen aiheuttamasta hikoilusta; kevyessä työssä olevalle täysrehun sisältämä tai ruokaan lisätty suola voi olla riittävä ja karsinassa sekä ulkona oleva suolakivi antaa hevoselle mahdollisuuden täydentää tarpeen mukaan – mutta näiden käyttöä kannattaa seurata tarkasti, sillä hevoset ovat yksilöitä ja suolakivien maittavuudessa on isoja eroja hyvässä ja pahassa. Myös hevosen ripulointi on aihe tarkastella suolan tarvetta uudelleen.

Mitä intensiivisempää liikunta on, sitä merkittävämmäksi suola/elektrolyytti-ruokinnan onnistuminen kasvaa. Elektrolyytti-valmisteilla varmistetaan mm. kaliumin ja magnesiumin riittävä saanti suolan ohella. Kivennäisvalmisteet sisältävät myös ko. ainesosia mutta koska kaikki kivennäis- ja hivenaineet eivät kulu samassa suhteessa, on perusteltua erillisen elektrolyytin käyttö, jotta muista ravintoaineista ei tulisi ylisaantia mikä osaltaan heikentäisi toistensa imeytymistä ja hyötykäyttöä (Tätä on aiemmin sivuttu kirjoituksessa Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta – kivennäisaineet).

Ymmärtääkseen elektrolyyttien toimintaa, pitää ymmärtää solujen neuromuskulaarista vastetta. Elektrolyytit vastaavat mm. solujen nestetasapainosta, sillä solun sisäinen ja ulkoinen neste on koostumukseltaan erilaista kuin myös sähköinen varaus. Kun nesteiden elektrolyytti-tasapaino on kunnossa lihas pystyy toimimaan hermosignaalin käskyn mukaisesti saaden lihaksen supistumaan tai pidentymään. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen ja aiheesta on oivallinen sekä selkokielinen kirjoitus Jagsterin pitämässä urheilukoirien ruokintaan keskittyneessä Katiska-blogissa. Ohessa katkelma solun osmoosista:

“Jotta voisi helpommin ymmärtää yhden elektrolyyttien päätehtävistä, on ensin katsottava mitä kehon perusyksikössä, solussa, tapahtuu.

Solussa on erilainen määrä elektrolyyttejä verrattuna solun ulkopuoliseen nesteeseen, johon kuuluu plasma. Solussa on erittäin suuret määrät kaliumia ja erittäin pienet määrät natriumia. Solunulkoisessa nesteessä taasen on suuri määrä natriumia ja pieni määrä kaliumia. Näiden kahden elektrolyytin pitoisuudet määräävät miten solu toimii. Soluissa on huokosia tai pieniä reikiä kalvoissa, jotka päästävät kaliumin sisään ja ulos, mutta natriumia ei niin helposti. Siellä on itseasiassa metabolinen pumppu, joka potkaisee ylimääräisen natriumin pois solusta pienten huokosten kautta. Tämän kaiken ionien liikkumisen tuloksena solun kalvosta tulee sähköisesti varautunut, kuten akusta. Negatiivinen varaus on sisäpuolella ja positiivinen solun kalvon ulkopuolella. Kun lihasta halutaan liikuttaa, elektroninen impulssi liikuu hermoja pitkin ja aiheuttaa kemiallisen neurotransmitterin vapautumisen solun pinnalle. Neurotransmitteri kumoaa sähköisen varauksen lihassolussa, joka on syntynyt sarjasta biokemiallisia reaktioita jotka sallivat lihassolun supistua ja liikuttaa luustoa haluttuun suuntaan. Lihas-, hermosolut ja rauhasten solut tuottavat hormoneja, jotka kaikki toimivat samalla periaatteella. Kun kehossa on elektrolyyttien määrässä epätasapaino, järjestelmä alkaa pettää.”

(Jagster (2010) Elektrolyytit. http://www.katiska.info/ravitsemus/kivennaisaineet/elektrolyytit/ . Haettu 8.3.2017)

Eikö ollutkin selkeästi selitetty? :) Se, mitä elektrolyyteistä on tärkeää ymmärtää on niiden oikea-aikainen käyttö, eli pääsääntöisesti elektrolyyttejä lisätään vain silloin kun hevonen on jo hikoillut runsaasti. Kun ymmärtää solun sekä sitä ympäröivän nesteen tasapainon merkityksen, ymmärtää myös ettei elektrolyyttejä voi tankata varastoon ennakoivasti. Tästä on kuitenkin muutama poikkeus; a) jos hevonen hikoilee kuljetuksessa kilpailuihin – voidaan ennalta huolehtia hevosen eletrolyyttitasapainosta ennen kuljetusta, jotta hevonen on kunnossa ennen kilpailun alkua tai b) pitkä kuljetus ja hevonen hikoilee runsaasti kuljetuksen aikana. Näiden tilanteiden tunnistaminen edellyttää hyvää asiantuntemusta ettei tule aiheuttaneeksi enemmän ongelmia kuin apua.

On muistettava totuttaa hevonen ennalta käytettävän elektrolyytti-lisän makuun, jotta vaje-tilanteessa hevonen ei kieltäydy tarjotusta nesteestä ja kuivuisi. Hevosen janontunne katoaa nopeasti, joten rasituksen jälkeen on hyvä tarjota sopiva määrä haaleaa nestettä. Yleisesti käytössä ns. fysiologinen suolaliuos 0,9% joka vastaa elimistön plasman suolapitoisuutta ja näin ollen korjaa nestehukkaa nopeammin. Osa hevosista juo suolaveden mieluusti mutta nirson hevosen kanssa maun parantaminen saattaa olla tarpeen. Yhtä yleisesti käytössä on melassi veden maustajana. On kuitenkin hyvä muistaa, että siinä missä ihmisten palautumisjuomat ovat sokeripitoisia, ja näin parantavat suolan imeytymistä – hevosille se voi hidastaa nestetasapainon palautumista. Jotta maustetun suolaliuoksen teho ei heikentyisi, on arvioitu 0,5dl melassia / 10L vettä, olisi sopiva suhde. Niille joille melassi ei ole vaihtoehto, voi kokeilla tehdä laimean mash-veden. Se on toiminut myös sangen hyvin. Hevosella tulee olla saatavilla myös raikasta vettä.

Mikäli runsaasti hikoilleen hevosen nestetasapainoa pyrittäisiin korjaamaan juottamalla pelkästään vettä, yllä kuvattu solun ulkoisen nesteen suolapitoisuus laskee (kts. plasman hyponatremia, veriplasman laimenemisen seurauksena) ja solut ottavat sisäänsä vettä, jolloin hermosolujen turvotus voi aiheuttaa lihasten heikkoutta ja nykimistä, lihaskramppeja (kts. plasman hypokalemia). Nestetasapainon muutokset voivat tapahtua hyvinkin nopeasti ja liiallinen vedensaanti voisi aiheuttaa ns. vesimyrkytyksen.

Hikoilusta puhuttaessa on sivuttava myös sitä, jos hikoilua ei liikutuksen seurauksena esiinny; anhidroosi (hikoilun täydellinen puuttuminen) tai hypohidroosi (vähentynyt hikoilu). Tästä ei ole juurikaan hevosiin keskittynyttä tutkimustietoa suomeksi, mutta isossa maailmassa tämä on jo tunnetumpi. Ulkomaisissa teksteissä oirekuvauksissa viitataan mm. kuivan karvapeitteen oireisiin, suorituskyvyn heikentymiseen kuumana kautena, kohonneeseen hengitystiheyteen sekä rektaalilämpötilaan, joiden palautuminen ottaa normaalia pidemmän ajan (yli 30 min.). Liikunta nostaa hevosen kehonlämpöä merkittävästi mutta sen pitäisi palautua puolessa tunnissa liikutuksen jälkeen. Kesäkuumalla myös terve hevonen voi kokea anhidroosin tai hypohidroosin oireita. Mikäli hevosella epäillään heikentynyttä hikoilua voi eläinlääkäri kokein testata hikirauhasten toimintaa, määrittää veren elektrolyyttitasot tai ottaa koepalan ihosta hikirauhasten mikroskooppi-tutkimusta varten, mikä on harvinaisempaa (Joan Gariboldi, DVM (2015). Anhidrosis in Horses.).

Kesäkaudella erittäin tärkeää kaikille hevosille on ennaltaehkäistä lämpörasitusta; pääsy varjoon sekä riittävästi puhdasta vettä saatavilla vuorokauden ympäri ja harjoituskerrat pyritään sijoittamaan vuorokauden viileämpiin aamun tai illan ajankohtiin.

 

Pidemmittä puheitta toivotan nautinnollista kevättä ja menestyksellistä treeni- ja kisakautta kaikille hevosharrastajille!

 




No Comments »


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *